Kryptovaluutta verotus

Tämä artikkeli sisältää kumppanuuslinkin Koinly.io -veroraporttipalveluun. Koinly tekee veroilmoittamisesta suoraviivaista ja selkeätä ja palvelu noudattaa verohallinnon ohjeita.

Kryptokolikot ja muut virtuaaliset varat ovat ottaneet paikkansa taloudellisten investointien ja spekulatiivisten hankkeiden maailmassa, ja niiden vaikutus näkyy kaikilla talouden sektoreilla. Kuten mikä tahansa muukin varallisuus, myös kryptovaluuttojen omistamiseen, ostamiseen, myymiseen ja vaihtamiseen liittyy veroseuraamuksia.

Kryptovaluuttojen verotus koskee toistaiseksi vain hyvin pientä osaa Suomalaisia ja ala on sen verran uusi, että myös verottajalla on ajoittain haasteita määritellä miten kryptoista saatuja tuloja tulisi verottaa. Esimerkiksi vielä ennen vuotta 2019, kryptovaluutoista aiheutuneita tappioita ei saanut verotuksessa vähentää.

Tässä artikkelissa sukellamme syvälle kryptoverotuksen suhteellisen monimutkaiseen ja dynaamiseen maisemaan.

Kryptoverotus Suomessa

Kryptovaluuttojen ja muiden virtuaalivaluuttojen verotus on aihe, joka kiinnostaa monia kryptosijoittajia ja kauppiaita Suomessa. Etenkin keväisin, kun on jälleen aika tehdä verottajalle veroilmoitus.

Verottaja ei automaattisesti saa tietää virtuaalivaluuttojesi käytöstä ja louhinnasta saaduista tuloista, minkä takia vastuu ilmoituksien teosta ja kirjanpidosta on jokaisella itsellään. Virtuaalivaluutoista saadut tulos ovat veronalaisia tuloja ja ne tulee ilmoittaa verottajalle.

Verotuskäytäntöjen ja -periaatteiden ymmärtäminen on välttämätöntä, kun tarkastellaan kryptovaluuttojen käyttöä ja hallussapitoa. Seuraavassa käydään läpi keskeisiä piirteitä kryptoverotuksesta Suomessa.

Kryptovaluutoista saadut tulot erotellaan Suomessa Pääomatuloihin ja Ansiotuloihin.

Pääomatulot: Voitot, jotka saadaan kryptovaluuttojen myynnistä, ovat pääomatuloa. Samoin, jos kryptovaluuttoja käytetään tavaroiden tai palveluiden ostamiseen, niiden arvonnousu on pääomatuloa. Verottaja ohjeistaa myös, että Proof-of-stake -protokollalla ansaitut louhintatotulot ovat pääomatuloa.

Ansiotulot: Mikäli kryptovaluuttoja maksetaan palkkana, ne tienataan louhimalla (Proof-of-work) tai ne ovat tulosta yritystoiminnasta, tulo verotetaan ansiotulona.

Paljonko kryptoista pitää maksaa veroa?

Kryptovaluuttatuloista maksetaan veroa joko pääomatulona tai ansiotulona. Ansiotuloverot maksetaan Suomessa progressiivisesti yksilön oman veroprosentin mukaan.

Pääomatulona verotetut kryptovoitot verotetaan samalla veroprosentilla kuin muutkin pääomatulot: 30 % 30 000 euroon asti ja 34 % sen yli menevästä summasta.

Verotuksen Realisoitumisen Hetket

  • Kun kryptovaluutta muutetaan viralliseksi valuutaksi (esim. euroiksi).

  • Kun kryptovaluutta vaihdetaan toiseen kryptovaluuttaan (esim. Bitcoinista Ethereumiin).

  • Kun kryptovaluuttaa käytetään fyysisten tavaroiiden tai palveluiden ostamiseen.

  • Kun louhinnasta saadut tulot siirtyvät louhijan hallintaan.

Milloin verotus ei realisoidu?

  • Jos ostat virallisella valuutalla (esim. euroilla) kryptovaluuttaa, mutta et myy tai vaihda ostamaasi kryptovaluuttaa toiseksi kryptovaluutaksi tai viralliseksi valuutaksi, et käytä kryptovaluuttaa ostamiseen, etkä hyödynnä kryptovaluuttaa louhimiseen, verotus ei realisoidu, eikä sinun näin ollen tarvitse ilmoittaa verottajalle ostamastasi kryptovaluutasta.

Proof-of-stake ja proof-of-work verotus

Proof-of-Work (PoW) ja Proof-of-Stake (PoS) ovat kaksi yleisimmin käytettyä konsensusmekanismia kryptovaluuttojen louhinnassa, mutta ne toimivat eri periaatteilla ja niiden verotus tulkitaan eri tavalla Suomessa.

PoW:ta käyttävät kryptovaluutat, kuten Bitcoin, perustuvat "louhintaan", jossa osallistujat käyttävät laskentatehoaan ratkaistakseen monimutkaisia matemaattisia ongelmia. Louhintatyöstä maksetaan palkkiota kryptovaluuttana. Suomessa PoW-louhinnasta saadut tulot ilmoitetaan ansiotuloina. Verottaja ohjeistaa, että: “Virtuaalivaluutan arvona käytetään sitä vaihtokurssia euroina, joka virtuaalivaluutalla on käytön tai louhinnan hetkellä. Arvon voit tarkistaa jostakin tunnetusta virtuaalivaluuttapörssistä.”

PoS-mekanismissa ei ratkota monimutkaisia matemaattisia kaavoja, mikä tekee kyseisestä mekanismista paljon ympäristöystävällisemmän kuin PoW-mekanismista, sillä siihen ei kulu tällöin lainkaan yhtä paljon energiaa. Tästä syystä PoS-louhinnan suosio on kasvanut runsaasti viime vuosina.

Proof-of-Stake (PoS) on kryptovaluuttojen konsensusmekanismi, jossa osallistujat osoittavat omistavansa tietyn määrän valuutasta (eli pitävät "panoksena") päästäkseen vahvistamaan tapahtumia ja luomaan uusia lohkoja lohkoketjuun. Toisin sanoen, mitä enemmän valuuttaa sinulla on "panoksena", sitä suurempi on mahdollisuutesi osallistua verkon ylläpitoon. Se on eräänlainen "digitaalinen vaalijärjestelmä", jossa oikeutesi osallistua riippuu siitä, kuinka paljon valuuttaa sinulla on. Panoksestasi maksetaan palkkio ja kuten PoW:ssä, myös tästä palkkiosta tulee maksaa veroa Suomessa.

Erona PoW-verotukseen, PoS-verotus tulkitaan pääomatulona ja tulo realisoituu, kun louhija saa tulot hallintaansa.

Kryptovaluuttaverotus FIFO-periaatteella

Kryptovaluuttojen veroituksessa hyödynnetään FIFO-periaatetta, eli First-in-first-out -periaatetta. Suomennettuna “ensimmäisenä sisään ja ensimmäisenä ulos” -periaate tarkoittaa sitä, että kryptovaluutat katsotaan myydyiksi siinä järjestyksessä, jossa ne on alun perin hankittu.

Miten FIFO toimii kryptoverotuksessa:

Ostoja: Kun ostat kryptovaluuttaa, dokumentoit hankinnan ajankohdan ja hankintahinnan.

Myyntejä tai Vaihtoja: Kun myyt kryptovaluuttaa tai vaihdat sitä toiseen kryptovaluuttaan, ensimmäisenä myydään tai vaihdetaan ensimmäisenä ostetut yksiköt.

Voittojen ja Tappioiden Laskenta: Voitot tai tappiot lasketaan vertaamalla myytyjen yksiköiden hankintahintaa niiden myyntihintaan. Koska ensimmäisenä myydään ensimmäisenä ostetut yksiköt, näiden yksiköiden hankintahinta otetaan huomioon.

Esimerkki:

Osto 1: Ostat 1 Bitcoinin hintaan 10 000 €.

Osto 2: Ostat toisen Bitcoinin hintaan 20 000 €.

Myynti: Myyt 1 Bitcoinin hintaan 25 000 €.

Kun myyt Bitcoinin, FIFO-periaatteen mukaisesti otat huomioon ensimmäisenä ostetun Bitcoinin hankintahinnan laskiessasi voittoa. Tässä tapauksessa:

Ostohinta: 10 000 € (Osto 1)

Myyntihinta: 25 000 €

Voitto: 15 000 € (josta maksetaan pääomatuloveroa)

FIFO-periaatteella verottaminen on Suomessa pakollista.

Miten ja milloin tulee tehdä veroilmoitus kryptovaluutoista?

Kryptovaluutoista syntyneet voitot tai tappiot tulee ilmoittaa verottajalle OmaVerossa samalla tavalla kuin muutkin verotettavat tapahtumat. Kryptovaluuttoihin liittyvät tapahtumat ilmoitetaan kohdassa “Pääomatulot – Luovutusvoitot” ja valitaan omaisuuden lajiksi “Virtuaalivaluutat”.Veroilmoitus on jätettävä viimeistään sen verovuoden aikana, jolloin voitto tai tappio on toteutunut.

Verohallinnon vaatimusten mukaan, jokaisesta realisoituneesta tapahtumasta on annettava yksilöity ilmoitus.

PoW-louhinnasta saadut tulot ilmoitetaan kohdassa “Muut ansiotulot” ja PoS-louhinnasta saadut tulos ilmoitetaan kohdassa “Muut pääomatulot”.

Hyödynnä kryptoverotuksessasi hankintameno-olettamaa

Hankintameno-olettama on verotuksellinen käsite, jota sovelletaan tietyissä tapauksissa luovutusvoittojen verotuksessa. Se tarkoittaa, että verotettavaa voittoa laskettaessa ei käytetä omaisuuden todellista hankintamenoa, vaan oletusarvoista hankintamenoa.

Verottaja ohjeistaa, että jos olet omistanut myymäsi virtuaalivaluutan alle 10 vuotta, hankintameno-olettama on 20 % virtuaalivaluutan myyntihinnasta. Jos taas olet omistanut myymäsi virtuaalivaluutan yli 10 vuotta, hankintameno-olettama on 40 % virtuaalivaluutan myyntihinnasta.

Hankintameno-olettama voi olla kryptosijoittajan etujen mukaista jos hankintahinta on selkeästi pienempi kuin myyntihinta.

Esimerkiksi jos olet ostanut yhden Bitcoinin hintaan 1000 € / kpl ja kolme vuotta myöhemmin myyt saman Bitcoinin hintaan 10 000 €:

Tavallisesti maksaisit veroja 30 % voitosta, eli 9000 € x 0.3 = 2700 €. Hankintameno-olettamaa hyödyntämällä maksaisit veroja vain 2000 €, koska tällöin olet omistanut Bitcoinin alle 10 vuoden ajan, jolloin hankintameno-olettama olisi 20 %: 10 000 € x 0.2 = 2000 €.

Kun ilmoitat kryptovaluutan vaihtamisesta tai käyttämisestä syntynyttä voittoa tai tappiota OmaVero ehdottaa sinulle suotuisampaa tapaa maksaa veroa.

Kryptovaluuttojen kulujen ja tappioiden vähentäminen verotuksessa

Vuodesta 2019 lähtien tappiolliset osto- ja myyntitapahtumat voidaan vähentää verotuksessa. Tämä koskee muun muassa sijoittamisesta aiheutuvia kuluja kuten myyntipalkkioita ja siirtomaksuja. Myös louhinnasta aiheutuvia kuluja, kuten laitteiston hankintamenoja ja sähkökuluja voidaan vähentää verotuksessa.

Kryptovaluutta kirjanpito

Jokaisella kryptosijoittajalla ja krypton kanssa tekemisissä olevalla on muistiinpanovelvollisuus. Tämä tarkoittaa, että kryptovaluuttatransaktioiden kirjanpito on jokaisen sijoittajan omalla vastuulla ja verotukseen annetut tiedot tulee pystyä todistamaan verottajalle tarvittaessa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki osto-, myynti-, louhinta- ja muut tapahtumat tulisi itse kerätä manuaalisesti exceliin, vaan tähän tarkoitukseen on onneksi olemassa useampia eri keinoja.

Verottajan sivuilta löytyy Verohallinnon oma FIFO-laskuri, johon merkitään kaikki verovuoden myyntitapahtumat ja laskuri laskee sinun puolestasi verot. Vaikka FIFO-laskuri onkin ihan toimiva, ei se poissulje sitä, että sinun täytyy itse ilmoittaa laskurille kaikki verovuoden tapahtumat, tai muuten laskuri ei ilmoita tietoja oikein.

Onneksi on olemassa Koinly, joka auttaa sinua luomaan virtuaalivaluuttojen veroilmoituksen hetkessä. Koinlyyn on mahdollista yhdistää tutut kryptopörssit ja lompakot kuten Coinmotionin, Northcrypton, Binancen, Crypto.com:n, Coinbasen, Metamaskin ja monia muita, jolloin tiedot ovat ajantasalla aina kun käyt refreshaamassa integraatiot. Koinlyn käyttäminen on ilmaista, mutta jos haluat ladata itsellesi valmiit veroilmoituslomakkeet, joudut maksamaan muutaman kympin per lataus.

Jos tästä kirjoituksesta oli sinulle hyötyä ja päätät ottaa Koinlyn kokeiluun, arvostaisimme, että liittyisit Koinlyyn tämän linkin kautta, jolloin tienaat meille pienen komission 🙏🏻

Aloita ajoissa

Kryptovaluuttojen verotus ja veroilmoituksen teko ei ole helppoa puuhaa, etenkin jos olet ollut verovuonna aktiivinen ja hyödyntänyt kryptomaailman eri palveluita louhimisesta treidaamiseen.

Onneksi veroilmoitusta ei tarvitse tehdä heti tammikuun ensimmäisellä viikolla, vaan verovelvollisella on hyvin aikaa hoitaa veroasiat kuntoon kevään mittaan. Siitä syystä onkin järkevää aloittaa veroilmoituksen teko ja selvittely tarpeeksi ajoissa, jotta viimeisillä viikoilla ei iske veroilmoitusahdistus.

Aloita Koinlyn käyttö! 👇